Kansanlähetyspäivät tulevana viikonloppuna

Kansanlähetyspäivät alkaa nyt perjantaina 2.7. Ohjelmaa on jo klo 13 alkaen, eli mukaan pääsee, vaikkei olisikaan iltavirkku. 🙂 Ohjelma löytyy täältä, ja sitä voi seurata Kansanlähetyksen YouTube-kanavalla. Lauantain kanavat pidetään Teams-alustalla ja samaisella ohjelmalla pääsee myös osallistumaan päivien Olohuoneeseen kolmena ajankohtana: pe 12-13, la 16.15-17.15 ja su 15.15-16.15. Sunnuntaina aiheena on lähetystyö. Eihän tämä aivan korvaa kasvokkain tapaamista, mutta se antaa kuitenkin mahdollisuuden päästä juttelemaan ihmisten kanssa.

Paikan päälle Ryttyläänkin voi tulla sunnuntaina osallistumaan klo 13 alkavaan ehtoollisjumalanpalvelukseen. Samassa tilaisuudessa on lähettien matkaansiunaaminen, joten olen itsekin paikalla, jos Jumala suo. Olisi tosi hienoa tavata teitäkin siellä. Muistetaan silti turvavälit, maskit, käsihygienia ym. turvatoimet, niin kaikilla on parin viikon päästäkin vielä hyvä mieli. 🙂