Työ jatkuu

Maanantaina kirjoittamani kirjeen jälkeen etätyötäni on päätetty jatkaa. Kielitieteellisen tutkimustyön lisäksi nyt on vuorossa amharan kielen kertaaminen sekä taloudellisen tuen hankkiminen työlle. Jotkut ovat uskollisesti tukeneetkin työtäni aina tähän päivään asti, mistä teille suurkiitos! Nimikkoseurakunnista kuitenkin luovuttiin vuoden 2019 lopussa, koska työni tulevaisuus oli epävarma. Nyt, kun olen palannut raamatunkäännöstyön tehtäviin, nimikkoseurakuntien hankkiminen on taas mielekästä – ja tarpeellista.

Yksi etiopialainen työtoveri, jota en tule enää tapaamaan tässä elämässä, on Mekane Yesus -kirkon lounaisen synodin raamatunkäännöstyön koordinaattori, pastori Berhanu Kambro, jonka alaisena työskentelin Etiopiassa. Hän sai sairaskohtauksen työpaikallaan 22.2. Suljetaan rukouksiimme niin hänen omaisensa kuin työtoverinsa.

Tapasin Berhanun viimeisen kerran marraskuussa 2018, kun vietimme Kansanlähetyksen Etiopiassa tekemän työn 50-vuotisjuhlia Addis Abebassa. Oheinen kuva on siitä tilaisuudesta.

Tällä videolla Mirjami Uusitalo haastattelee Berhanua synodin raamatunkäännöstyöstä.