Takaisin töihin

Puolen vuoden hiljaiselon jälkeen olen taas palannut ”sorvin ääreen”. En tosin ole tähänkään asti ollut täysin toimettomana, mutta kun velvoitteita on ollut vähemmän, olen pystynyt paremmin keskittymään kuntoutukseen.

Alkuvuodesta, kun koronavirus ei vielä rajoittanut fyysisiä kokoontumisia, osallistuin vanhaan tuttuun tapaan nokipannukahvituksiin, joissa kohdataan ihmisiä kahvi- tai teekupposen äärellä.

Nokipannukahvia ja evankeliumia


Syksyllä olin myös lähtenyt avustamaan koululaisten Donkkiskerhossa ja Donkkis Big Night -tapahtumissa. Jatkoin niissä kevätkaudella niin pitkään, kuin kokoontumiset sallittiin.

Saku ja Ruut -nukketeatteriesitys Donkkis Big Night -tapahtumassa


Koronavirus tyhjensi ensin kalenterini kertaheitolla, mutta vähitellen tilalle tulivat kaikenlaiset nettitapaamiset. En kuitenkaan antanut niiden kahlita minua neljän seinän sisään, vaan jatkoin päivittäistä ulkoilua. Tavanomaisiin kävelyretkiin toi vaihtelua mm. läheisen päiväkodin rastirata.

Viimeinen rasti suoritettu 🙂


Seurakuntavierailuilla en käynyt kuin kerran: helluntaina Pyhän Katariinan kirkosta striimatussa jumalanpalveluksessa.

Mitä tämän jälkeen? Tulevaisuuden ennustaminen on toki aina haastavaa, mutta toiveena on edelleen, että olisin vielä palaamassa Etiopiaan. Monta asiaa pitää selvittää, että pääsen lähtemään, joten pyydän edelleen rukousta, että Jumala johdattaisi askeleitani.

Olen äärettömän kiitollinen kaikesta siitä uskollisesta tuesta, rakkaudesta ja huolenpidosta, joita olette osoittaneet minua kohtaan näinä pitkinä vuosina. ”Eihän Jumala ole epäoikeudenmukainen, ei hän unohda teidän tekojanne eikä rakkauttanne, jota olette osoittaneet hänen nimeään kohtaan, kun olette palvelleet hänen pyhiään ja yhä palvelette heitä.” (Hepr. 6:10)

Yksi kommentti artikkeliin ”Takaisin töihin

  1. Kiva kuulla Anna sinusta
    Kyllä Jumala huolen pitää hulluistaan!
    Tapahtukoon Hänen tahtonsa mukaan

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.