Oltuani maassa yli kuukauden pääsin vihdoin aloittamaan amharan kielikoulun. Hyvä niin, sillä kielitaidottomuus oli jo alkanut tympiä. Nyt opintoja on takana kaksi viikkoa ja ihmeen paljon siinäkin ajassa ehtii oppia. Aluksi keskityimme kuuntelemaan opettajan puhetta ja seuraamaan hänen ohjeitaan (”avaa ikkuna ja katso ulos”, ”hyppää kolme kertaa”, ”mene taululle ja kirjoita luku 75”), perjantaina sain jo kuvailla maisemia ja selvittää perhesuhteitani ja kotimaatani. Mitään syvällisiä keskuteluja en tietenkään pysty vielä käymään amharaksi, mutta kun ennen kielikoulun alkua en osannut pyytää kaupassa puolta kiloa perunoita tai porkkanoita turvautumatta englantiin, niin nyt olen oppinut sanan ’puoli’ ja tilasinkin tänään ravintolassa ’puoli litraa vettä’.
Oppilaat seuraavat opettajan ohjeita: pane kirahvi kamelin taakse, käärme alle, kana päälle ja tiikeri eteen.
Yksin kaupungilla liikkuminenkin on nyt vähemmän pelottavaa, kun osaan kysyä minibussissa, minne auto menee ja paljonko matka maksaa. Kielitaidottomana ja suuntavaistottomana olin jo ehtinyt kerran eksyä lähdettyäni kävelemään väärään suuntaan bussimatkan päätteeksi. Ajattelin silloin, etten enää ikinä matkustaisi yksin, ja mietin, miksi olin ylipäätään tullut Etiopiaan. No, päästyäni lopulta kotiin tunnin harhailun päätteeksi rauhoituin pian ja tein seuraavan itsenäisen minibussimatkan jo samalla viikolla – tällä kertaa eksymättä. Elämä voittaa. 🙂
Maahan sopeutumista edistää sekin, että olen saanut työluvan. Väärinkäsityksen vuoksi ehdin hehkuttaa sen saamista jo joulukuussa, mutta nyt minulla on se ihan oikeasti. Monet muut paperiasiat ovat vielä kesken, mutta työluvan saaminen auttaa niidenkin etenemisessä. Eteenpäin siis mennään.
Työlupa
ANNAN KUULUMISIA 