Lähtöjuhlia ja muita lähtövalmisteluja

Suunniteltu lähtöni Etiopiaan lähestyy ja lähtöjuhlieni tahti tihenee. 10.5., äitienpäivän aattona, juhlimme Turussa Varissuon kirkossa PRO Suvivirsi -konsertin ja suklaan merkeissä. Eilen joimme minun ja Sadeharjujen lähtökahvit täällä Ryttylässä. Ensi viikolla on vuorossa kaksi lähtöjuhlaa: helatorstaina 29.5. Janakkalan kirkossa ja sunnuntaina 1.6. Kaarinan kirkossa. Vanajan kirkossa taas on lähtöjuhla 15.6. ja jossain välissä myös Sotkamossa. Olen siis saanut kuudenneksi nimikkoseurakunnaksi Sotkamon eli nyt nimikkoseurakunnat ovat kasassa. 🙂

On ollut hienoa kierrellä eri tilaisuuksissa kertomassa raamatunkäännöstyöstä ja Etiopiasta ja tavata teitä vanhoja ja uusia lähettäjiä. Saamani ystävyydenosoitukset, erityisesti esirukoukset, lämmittävät kovasti mieltäni. Yhteen kysymykseen, jota minulle esitetään jatkuvasti, en osaa vastata eli milloin olen lähdössä. Tarkoitus olisi lähteä heinäkuun lopulla, mutta tarkkaa päivää en osaa sanoa. Lentolippujahan ei kannata ostaa, ennen kuin työlupa on tiedossa. Sen saaminen taas on sen verran mutkikas prosessi, että asian puolesta saa kernaasti rukoilla. Jotta asia menisi eteenpäin, olen haalinut lisää todistuksia aiemmin lähettämieni seuraksi osoittaakseni erinomaisen teologisen pätevyyteni ja soveltuvuuteni raamatunkäännöstyöhön. Paperisodan merkeissä mennään siis kesää kohti.